Loppu / The End / おわり
The Finnish DogDemon
02.02.2007 - 08.08.2011
Heissan kaikki.
Kuten yllä lukee, se on loppu.
Syitä lopettamiseen on monia, kerron niistä tärkeimmät.
Ensinnäkin, minulla ei ole ollut aikaa tehdä arvosteluja sarjoista, joita olen katsonut/lukenut.
Työt ovat vieneet aikaani, mutta myös eläminen yleensä, kaverien kanssa oleminen, elokuvien katsominen ja sellainen.
Mutta ennen kaikkea aikaani on vienyt piirtäminen.
Miksikö?
Koska tavoitteeni on, että tienaisin joskus elantoni piirtämällä, sarjakuvapiirtäjänä, kuvittajana, jonakin, saa nyt nähdä.
Aion lähettää tänä vuonna noitasarjakuvani Finnmanga 12:seen. Saa nähdä hyväksytäänkö sitä sinne :3
Aiemmin, kun minulla ei ole ollut intoa päivittää sivua, olen vain odotellut päivitysintoa.
Se onkin ilmaantunut yleensä kun on katsonut jonkin animen: "Jes, tästä kirjoitan arvostelun TFDD:niin!"
Nyt sitä intoa ei vain ole ilmaantunut. Animea tulee katsottua ja mangaa luettua, mutta päivitysintoa ei näy.
Joten, se siitä sitten. Heh.
Kiitän sekä yhteistyöläisiä kuin kaikkia kävijöitä (joita ehti kävijälaskuriin kertyä 121 993 kpl) näistä vuosista.
Ehkä kohtaamme vielä.
Toivon niin ^^
~ Namida
Kuva osoitteesta Advanced Anime // Trinity Blood © Sunao Yoshida & Kiyo Kujô